sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Oltaisiinko enkeleitä toisillemme?

Perinteiset aamun ensi vilkaisut Facebookin etusivulle johdattivat minut muutaman klikkauksen kautta lukemaan erästä Ilta-Sanomien nettiartikkelia. Artikkelin sisältö iski kuin Robert Helenius konsanaan ja näin hetken aikaa tähtiä tai ehkä pikemminkin ukonilmalla taivaalla näkyviä valoilmiöitä. Ensin suutuin ja ärsyynnyin, sitten inspiroiduin. Ensin meinasin vain lyhyesti avautua Facebookissa, mutta tajusin, että nyt olisi kyllä ainesta pitempäänkin sanajonoon. Artikkelin inspiroiva vaikutus oli siis niin voimallinen, että näköjään kuolleetkin heräävät henkiin – tämä blogi nimittäin.

Tässä siis tämä paljon puhutellut artikkeli:  http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1426312603266.html

Ihan ensimmäisenä juttua lukiessa minua alkoi suututtaa ihan vietävästi. Ihmisten julmuus. Ajattelemattomuus. Ihmisten TYHMYYS. Yksi maailman tyhmimmistä asioista on kiusaaminen. Kiusaaminen ei ole mitään muuta kuin aivan suunnattoman typerää toimintaa. Oikeasti. Kuka siitä saa tyydytystä, iloa ja hyvää elämäänsä? EI KUKAAN. Ei varsinkaan kiusattu, mutta ei sillä kiusaajallakaan kovin vahvasti mene. Ei voi mennä ihmisellä hyvin, jos pitää toista painaa alas ja lannistaa.

Älyttömintähän on se, että väistämättä ihmisiä kiusataan jostain ominaisuudesta, jota on mahdotonta muuttaa tai se olisi ainakin todella vaikeaa. Tässä ”maailman rumimman tytön” tapauksessakin julma kiusaaminen kohdistui tytön ulkonäköön, jolle ei vain yksinkertaisesti voi mitään. Minkä ihminen sille mahtaa millaiseksi on syntynyt! Kyllä tuokin nainen varmasti antaisi ilomielin pois sairautensa, jos voisi. Sairauden kanssa eläminen ei ole helppoa ikinä ja elämässä olisi siis jo ihan tarpeeksi haastetta ilman, että jotkut ajattelemattomat järjenjättiläiset siitä vielä huomauttelevat julmasti. Minusta ei voi olla kysymyksessä kovinkaan fiksu ihminen, joka syyllistyy kohtelemaan toista ihmistä niin kuin tätä tyttöä.

Mutta elämä on. Ihminen ei aina ole järjenjättiläinen. Ihmiset tekevät virheitä, se on luonnollista. Mutta onneksi virheistä voi oppia! Varsinkin lapsen ja nuoren huono käytös toisia ihmisiä kohtaan on vielä varsin ymmärrettävää. Lapsella ja nuorella elämä on vasta alussa ja oppiminen ihan lasten kengissä. Mutta elämä opettaa. Jo ihan elämän alkumetreillä tulee vastaan kaikenlaista – onnistumisia ja virheitä, jotka opettavat ihmistä. Merkittävimmät elämän opettavaiset kokemukset syntyvätkin varmasti suhteissa toisiin ihmisiin. Sitä pikkuhiljaa oppii, miten sopii käyttäytyä ja miten ei – mitä oikeasti voi sanoa tai tehdä, miten toisia ihmisiä kohtaan tulee käyttäytyä.

Minusta tämänkaltainen ajatus toimii erittäin hyvin kiusaamisesta puhuttaessa. Yleensä julminta kiusaaminen on nuoressa iässä. Koulukiusaaminen on valtakunnallinen ongelma, joka on ja pysyy kaikenlaisista kampanjoista huolimatta. Miksi tämä ongelma on ja pysyy eikä sitä saada häviämään? Koska meille syntyy tänne koko ajan uusia ihmislapsia, joiden täytyy kantapään kautta oppia tekojensa seuraukset. Kiusaaminen ei lopu, ennen kuin ihmiset, jotka kiusaavat, ymmärtävät mitä todella tekevät. Uskallan väittää, että kiusattu lapsi harvemmin ryhtyy kiusaamaan toista lasta – koska hän tietää miltä se tuntuu. Jos ihminen todella osaa astua toisen saappaisiin, hän todennäköisesti jättää kaikkein ikävimmät jutut sanomatta ja teot tekemättä.

Omalta osaltani olen ollut todistamassa väitteeni paikkansa pitävyyttä. Noin vuosi sitten esitimme ystäväni kanssa muutamalla alakoululla opinnäytetyöhömme kuuluvan draamaesityksen, joka käsitteli koulukiusaamista. Halusimme luoda kurkistusikkunan kiusatun maailmaan, joka auttaisi jokaista katsojaa hyppäämään kiusatun saappaisiin ja siten ymmärtämään ehkä paremmin kaikkea sitä, mitä kiusaaminen toiselle ihmiselle aiheuttaa. Onnistuimme ilmeisesti varsin hyvin tavoitteessamme, sillä esityksillä oli toivomiamme vaikutuksia enemmän kuin uskalsimme edes kuvitella. Esityksillä oli oikeasti vaikutuksia koulukiusaamistapauksiin niillä kouluilla, joissa draamamme esitimme. Eräälläkin koululla oli heti esityksen jälkeen selvitetty erästä kiusaamistapausta ja draamaesityksen vaikutukset olivat näkyneet selkeästi kiusaajien katumuksessa ja heidän ymmärtämyksessään tekojensa vääryydestä. Näistä ja muista vaikutuksista voi lukea lisää valmiista opinnäytetyöstämme, joka löytyy netistä. Eli Theseus.fi, sinne se opinnäytetyö mennyt on! (Olikohan tämä jo vähän niin kuin mainos? Tekstini taitaa sisältää tuotesijoittelua!)    

Kiusaaminen on valitettava ongelma, joka ei varmasti koskaan häviä maailmasta. Vaikka kiusaamisen hävittäminen ehkä on mahdoton tehtävä, on jokaisen ihmisen panos kiusaamisen vastustamisessa äärimmäisen tärkeää. Koko maailmaa ei voi muuttaa, mutta yhden ihmisen maailman voi! Aloita omastasi. Meistä jokainen voi kohdella ympärillämme olevia ihmisiä kauniisti. Muista siis aina – SINÄ VOIT OLLA ENKELI!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti